Kuopion Työntekijäin Yhdistys perusti Kuopion Näytelmäseuran 27.4.1902. Ensimmäinen ensi-ilta oli 28.9.02 ohjelmanaan Minna Canthin MURTOVARKAUS.
Kuva: KUOPION NÄYTELMÄSEURA v.1904 Kuva: Viktor Barsokevitsch / Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmat
1910
Kuopion Näytelmäseura muutti nimensä Kuopion Työväen Teatteriksi vuonna 1910. Loppuvuodesta 1918 perustettiin Kuopioon toinenkin ammattiteatteri, Kuopion Teatteri, joka esitti avajaisnäytelmänään Johannes Linnankosken SIMSONIN JA DELILAN. 1920-luvulla molemmat teatterit olivat vuorotellen toimintavaikeuksissa; Kuopion Teatteri hiipui kokonaan, ja sen tilalle perustettiin Savon Näyttämö.
Minna Canth: ROINILAN TALOSSA Väinölänniemen kesäteatteri v.1916 Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmat
1931
Vuonna 1931 neuvoteltiin ensi kerran teattereiden yhdistämisestä. Savon Näyttämö oli supistunut amatööriryhmäksi, mutta Työväen Teatteri oli voimissaan. 27.8.1940 perustettiin Kuopion Yhteisteatteri, johon Savon Näyttämö ja Kuopion Työväen Teatteri sulautuivat. Vuoteen 1959 saakka Yhteisteatteri toimi Työväentalolla, jonka purkamisen takia toiminta siirtyi Ammattikoululle.
Minna Canth: ROINILAN TALOSSA Kuopion Työväen Teatteri v. 1938 Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmat
1982
1.1.1982 tuli nimitys vakinaiseksi alueteatteriksi. 1984 saatiin aluenäyttämöksi entinen sotilaskoti kasarmialueelta, ja tämä kolmasnäyttämö sai nimekseen Sotku. Myöhemmin samana vuonna teatterin lavastamo siirtyi hallirakennukseen Kelloniemeen.
Lauri Leskinen: MINNA Kuopion Yhteisteatteri v.1975 Kuva: Kuopion kaupunginteatterin arkisto
1990
1990 teatteri joutui suurelta näyttämöltään ”evakkoon” Työnkulmalle suurimittaisen remontin vuoksi. Mm. pyörönäytämö uusittiin kokonaan. 1991 suuri näyttämö otettiin uudelleen käyttöön Arvid Järnefeltin-Marita Jaman VANHEMPIENI ROMAANI -näytelmällä, josta seuraavien kolmen vuoden kuluessa tuli teatterin kaikkien aikojen katsotuin esitys.
1992
1992 teatteri vietti 90-vuotisjuhlaa työn ja yleisestä talouslamasta johtuvan säästölinjan merkeissä. Alueteatteritoiminta loppui Lauri Kokkosen LAAHUKSEN myötä. Teatterin hallintomalli muuttui vuonna 1993. Teatterilautakunnan korvasi laajempi kulttuurilautakunta, jonka alaisina toimivat teatterin lisäksi kaupunginkirjasto, museot ja kaupunginorkesteri. Teatterin sisäinen päätäntävalta kasvoi – siirryttiin tulosvastuuseen.
2012
Keväällä 2012 teatteritalossa aloitettiin 2 vuotta kestävä peruskorjaus, joka valmistui kesäkuussa 2014. Toiminta uudistuneessa talossa aloitettiin elokuussa 2014 ja tilat ovat ovat osoittautuneet erinomaisiksi.
Kuopion Yhteisteatterin-Kaupunginteatterin johtajat: Urho Lahti (1940–43) Matti Aro (43–45) Uuno Wikström (45–47) Niilo Kuukka (47–53), Tauno Lehtihalmes (53–65) Aimo Hiltunen (65–74) Kurt Nuotio (74–78) Kaija Siikala (78–85) Mikko Viherjuuri (85–87) Kari Paukkunen (87–91) Ossi Wallius (91–96) Heikki Mäkelä (96–01). Heikki Kujanpää (01–03) Olli-Matti Oinonen (04 vt.) Lasse Lindeman (04–13) Pekka Laasonen (13–19) Tommi Auvinen (19–24) Antti Lahti (24–)