Maiju Lassilan romaani Kuolleista herännyt (1916) on kirjailijan tuotannon myöhäinen helmi. Satamajätkä Jönni Lumperi saa pienen arpajaisvoiton ja intoutuu matkustamaan Sisä-Suomeen, Juha Hurmeen dramatisoinnissa Kuopion seudulle, tekemään bisneksiä. Tämä onnistuukin hetkellisesti, kun häntä erehdytään pitämään suurliikemies Jöns Lundbergina.
Pohjoissavolainen talouselämä kieppuu tovin vinhasti Jönnin olemattomien miljoonien varassa, kunnes kupla puhkeaa ja miljoonista jäävät käteen pelkät nollat. Maiju Lassilan nerokas ja törkeän hauska tarina tuntuu todentavan itseään vuosi vuodelta myös reaalimaailman kvartaaleissa, optioissa, vilungeissa ja konkursseissa.
Myös ihmisen identiteetti on kaupan tässä ikinuoressa komediassa, joka todistaa, että arvokkain kansalliskirjallisuus voi olla sekä viisasta ja kulutusta kestävää että tolkuttoman hauskaa.
Algot Untola (1868–1918), alun perin Algoth Tietäväinen Tohmajärveltä, on kotimaisen sanataiteen monikasvoinen, nerokas kummajainen, joka vyörytti yhdeksän kuumeisen kirjailijavuotensa (1909–1917) aikana eri nimimerkkien taakse piiloutuen pitkälle yli kolmekymmentä teosta suomalaisten lukijoiden ihasteltaviksi, kummasteltaviksi ja kauhisteltaviksi.
Irmari Rantamala julkaisi valtavia aateromaaneja ja vakavaa taidetta, J. I. Vatanen kuvasi koskettavasti yhteiskunnan vähäosaisia ja Maiju Lassila oli humorististen romaanien ja näytelmien mestari.
Lavalla
Rooleissa: Santeri Niskanen, Katariina Lantto, Mikko Paananen, Seija Pitkänen (vier.), Lina Patrikainen ja Ari-Kyösti Seppo.
Työryhmä: Ohjaus ja dramatisointi: Juha Hurme Laulujen sävellys: Mika Paasivaara Laulujen harjoitus: Mika Paasivaara ja Elina Lehikoinen Lavastussuunnittelu: Sari Paljakka Pukusuunnittelu: Taina Natunen Naamioinnin suunnittelu: Taina Natunen, Minna Korhonen, Elina Partanen Valosuunnittelu: Juho Itkonen Äänisuunnittelu: Timo Pönni
Tätä ohjelmaa ei ole vielä kommentoitu.