Kantaesitys syntyjään kuopiolaisesta taidemaalari Juho Rissasesta ja elämän kiperistä kierteistä.

Nilsiään rakennetaan 1900-luvun alussa uutta kirkkoa ja taidemaalari Juho Rissanen on kutsuttu maalaamaan sinne alttaritaulu. Mutta malleja maalaukseen ei niin vain löydy.

Näytelmä ymmärtää taiteilijaansa ja kyläläisten kirjavaa joukkoa. Se ei tyydy tyypittelemään, vaan piirtää hienoja henkilökuvia lavan täydeltä. Kirkas ajattelu ja sydämensivistys auttavat pärjäämään kirjaviisaille, katsoja saa nauttia sanan säilästä. Toisaalla körttiväestön jyrkät asenteet vaikkapa alastomuuteen taiteessa tuovat maalarille alituisia ylimääräisiä haasteita.

Näytelmä löytää kuin vaivihkaa taiteilija-Juhon syvimmätkin kipupisteet, painin ulkoisen kuvan rakentamisessa ja oman salaisen, sisäisen myllerryksen. Se päästää katsojan hämmentävän lähelle sitä luomisen ja elämisen tuskaa, johon ei ansaittu arvostus ja työtilaukset tuoneet lohtua.

Juho Rissanen oli kuvataiteemme kultakauden keskeisiä mestareita. Tätä voi pitää ihmeenä, hän syntyi v. 1873 surkeisiin oloihin, hänen viidestä sisaruksestaan neljä kuoli jo lapsena.  Kun väkivaltainen isä jäätyi humalassa hengiltä Kallaveden jäälle, tuli Juhosta kymmenvuotiaana suuren perheen elättäjä, hän kulki kerjuulla  ja teki hanttihommia. Matka taitelijaksi oli kivinen, mutta henkinen maailmankansalainen jaksoi ja menestyi. Maailmalla taiteen metropoleissa hän pärjäsi hyvin ranskalla, tanskalla, ruotsilla, italialla ja venäjällä – kaikkia niitä hän äänsi komeasti savolaisittain.